Suurin osa ohjaajistamme on tanssinut itämaista tanssia jo toistakymmentä vuotta. Anne Ruohonen suorittaa parhaillaan opettajakoulutusta 7HT:ssä

Anne Ruohonen

Itämainen tanssi merkitsee Annelle hyvinvointia, jaksamista ja esteettistä mielihyvää. Itämainen tanssi on paitsi hyvä liikuntamuoto erilaisten tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ennaltaehkäisyyn myöskin esteettinen ja psyykkistä mielihyvää tuova laji. Lisäksi tanssiryhmissä tapaa mukavia ihmisiä ja saa myös uusia ystäviä. Tässä lajissa ei ole koskaan valmis vaan haasteita riittää oman mielenkiinnon mukaan.

Opetuksessa Anne pyrkii siihen että, itämaisen tanssin monimuotoisuus tulee pikkuhiljaa tutuksi ja tekniikka kehittyy hitaasti mutta varmasti,  jokaisen omista lähtökohdista käsin. Itämaisen tanssin opetus on Annesta haastavaa, koska jokainen tanssija on erilainen  ja opetus lähtee siitä, että tunneilla on hyvä ja rento fiilis unohtamatta kuitenkaan sitä että liikkeiden ja tanssin oppimisessa täytyy tehdä työtä välillä hikikarpalot otsalla helmeillen.

Annen tavoitteena on että, tanssinharrastajat lähtevät kotiin tunnin jälkeen hyvillä mielin ja voimaantuneina.

"Lämpimällä huumorilla höystetyillä tunneilla eivät perusasiat ja liikkeiden oikeat suorittamiset unohdu. Anne ottaa harjoittelun kohteeksi säännöllisesti ongelmakohtiamme, jolloin liikkeet löytyvät ja painuvat mieleen hyvin. Kannustavaa opetusta!"
- HH
 

 

"Armi on opettajana täydellinen: mukaansatempaava, kannustava, energinen, kaikki huomioonottava. Hänen iloisuutensa tarttuu ja maailman murheet katoavat pitkäksi aikaa harkkojen jälkeenkin."
- Ihaillen Anna-Maija Ritola

Armi Tomperi

Armi on ollut Niilin Neitojen opettajana yhdistyksen perustamisesta lähtien. Erilaiset liikuntalajit ovat kuuluneet hänen elämäänsä lapsesta alkaen, kilpayleisurheilusta aina joukkuelajeihin. Tanssin eri muodot ovat tulleet tutuiksi jo lapsuus- ja nuoruusvuosina, baletista lavatansseihin ja siihen väliin mahtuu paljon ;)

Armi on harrastanut itämaista tanssia jo yli 15 vuotta. Hän on saanut itse itämaisentanssin opetuksen monilta ja hyvinkin erilaisilta opettajilta ja tämä onkin auttanut hahmottamaan sen, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tai tyyliä tanssia, vaan aina on huomioitava tanssijan oma persoonallisuus ja fysiologiset seikat.

Vuosittain hän käy erilaisilla itämaisen tanssinkursseilla uusia oppeja hamuamassa, jotta oppilaat saisivat osansa "uusista tuulista".
 

 

Irene Murtovaara

Itämaisen tanssin harrastukseni Irene aloitti 13 vuotta sitten 1997 Oulujoki-opiston kursseilla. Heti ensimmäisestä tunnista lähtien hän tunsi tanssin omakseen ja oli täysin myyty.

Opettamisen Irene aloitti muutama vuosi sitten pitämällä lyhytkursseja, ja säännöllisemmän opetuksen kaksi vuotta sitten. Irene on opettanut sekä Niilin Neidossa  että Oulujoki-opistolla Utajärvellä.

Irenellä on paljon esiintymiskokemusta, mutta on Koreografina varsin nuori.

Mieluista Irenelle on tanssin parissa myös pukujen suunnittelu, valmistaminen ja koristelu.

Muuta tanssikokemusta Irene on hankkinut lavatansseissa. Hän on tanssinut lavatansseja  "aina" sekä jonkin verran kansantansseja.

Irenen "siviilityö" on   Metsäntutkimuslaitoksella grafiikan ja julkaisujen parissa.

'

"Irene on opettajana kannustava ja vaativa sekä saa meidät hitaammin oppivatkin pysymään mukana. Irene korostaa tanssinopetuksessa tanssin tekniikkaa ja tämä luo hyvän pohjan meille jotka tanssia harrastamme vain vähän ja antaa niille oppilaille edellytykset tanssissa kehittymiseen jatkossa, joilla on siihen innostusta." - innokas, mutta ei niin taitava oppilas Sirpa Komminaho"

Reetta Bergman

Reetta on aloittanut itämaisen tanssin harrastuksensa vuonna 2006.

Tanssi ja musiikki on ollut hänelle tärkeä osa elämää josta hän saa hyvää mieltä ja energiaa.

Itämaisen tanssin aloittaminen on tuonut hänen elämäänsä hyvinvointia ylläpitävän harrastuksen jota pitää tärkeänä fyysiselle kunnolle. Hän on erittäin tyytyväinen tanssiryhmäänsä jossa jokainen saa toteuttaa itseään, toinen tukee toistaan ja hauskaa on aina. Tunneilta lähtiessä on aina hyvä mieli.

Itämaista tanssia Reetta pitää haastavana, mutta myös erittäin palkitsevana. Onnistumisen riemu on melkoinen, kun saavuttaa jonkun tavoitteen tai hankalalta tuntunut liike vihdoin onnistuu. Reetta rakastaa näyttäviä pukuja ja mukaansa tempaavia tansseja ja tuntee, että itämainen tanssi on hänelle oikea harrastus.

 

Ulla Nurminen

Ulla on aloittanut itämaisen tanssin harrastuksen v. 2005 ja alkeitten opetuksen syksyllä 2009.

Aiemmin hän on harrastanut monenmoista jumppaa, voimistelua, jazz-balettia ja jazztanssia, itse asiassa jotain ihan pikkutytöstä asti.

"Ulla on rauhallinen ja leppoisa opettaja. Tunneilla on mukavaa."

 

 


Näytös 2011

Näytös 2009

Näytös 2008

Niilin neidot pitävät yhdessä hauskaa

Niilin neidot opiskelevat

Niilin neidot esiintyvät